Numerot

Ryhmän koko

5-15

Kesto (min)

5-10

Välineet

Riittävän iso lattiatila piirin muodostamiseksi.

Ohje:

Ollaan ringissä. Aletaan sanoa numeroita järjestyksessä ykkösestä eteenpäin. Henkilöjärjestystä ei päätetä vaan osallistujat sanovat numeroita kuka milloinkin. Idea on se, että numeroita ei sanottaisi samaan aikaan vaan aina yksi kerrallaan. Mikäli kaksi tai useampi henkilö sanoo numeron samaan aikaan, niin aloitetaan laskeminen alusta. Kun nro 20 on saavutettu, niin harjoite päättyy.

Lähde: Nuorten akatemia, harjoituspankki